Kävikö huonosti vai ehkä sittenkin hyvin?

Kaikki yrittivät lohduttaa nuorukaista hänen huonon onnensa johdosta, mutta hänen viisas isänsä kysyi: ”Miksi olet niin varma siitä, ettei tämä ole siunaus?”

Kuukausien kuluttua hevonen palasi mukanaan upea ori. Tällä kerralla kaikki olivat onnittelemassa nuorukaista hänen hyvästä onnestaan. Mutta nyt hänen viisas isänsä kysyi: ”Miksi olet niin varma siitä, ettei tämä ole onnettomuus?”

Koko talo rikastui hienon hevosen ansiosta. Poika ratsasti sillä mielellään. Eräänä päivänä poika putosi hevosen selästä, ja hänen lonkkansa murtui. Jälleen kaikki tulivat lohduttamaan häntä onnettomuuden takia, mutta hänen viisas isänsä kysyi: ”Miksi olet niin varma siitä, ettei tämä ole siunaus?”

Vuoden kuluttua paimentolaiset tunkeutuivat rajan yli. Kaikkia miehiä vaadittiin tarttumaan aseisiin ja lähtemään taisteluun. Rajaseudun kiinalaiset perheet kärsivät valtavia menetyksiä, kun suurin osa taisteluun lähteneistä miehistä kaatui. Koska poika oli rampa, hänen ei tarvinnut lähteä sotaan. Hän sai jäädä kotiin pitämään huolta perheestään.

Se, mikä näyttää siunaukselta ja onnistumiselta, osoittautuu usein kauheaksi asiaksi. Se, mikä näyttää kauhealta, voikin osoittautua runsaaksi siunaukseksi, toteaa tarina, jonka lainasin Peter Scazzeron kirjasta Päivästä päivään.

Voivatko siunaus ja kirous olla todella noin vaikeasti toisistaan erotettavia?

Joosef, joka oli ilmeisesti varsin ärsyttävä ja omahyväinen kaveri, tuli paimenessa olevien veljiensä luo. Veljet päättivät päästä kiusankappaleesta eroon ja heittivät hänet kuivan kaivon pohjalle.

Jos kaivon pohjalla istuneelta Joosefilta olisi kysytty, oliko kaivon pohjalle päätyminen siunaus vai kirous, vastaus olisi ollut selvä. Autiomaan kaivossa janoon ja nälkään nääntyminen ei varmasti ollut kuulunut Joosefin tulevaisuuden suunnitelmiin.

Kun paikalle osui orjakauppiaan karavaani, veljet nostivat Joosefin kaivosta ja myivät orjaksi. Jälleen olisi voitu tehdä Joosefille sama kysymys: siunaus vai kirous? Sama kysymys olisi voitu esittää Joosefille silloin, kun hän pääsi orjana palvelemaan hyvää isäntää ja kohosi luotto-orjan asemaan. Tai silloin, kun hänet hyvän isännän petollisen emännän valheiden takia paiskattiin vankityrmään.

Siunaus vai kirous? Monet meistä ovat elämänsä käänteissä ja risteyskohdissa joutuneet tekemään tuon kysymyksen. Se, mitä olemme pitäneet Jumalan johdatuksena, onkin osoittautunut omien kuvitelmien harhapoluksi. Se, mikä on ahdistanut ja kirpaissut syvältä, onkin osoittautunut suureksi Jumalan siunaukseksi ja armoksi.

Monet käyttävät paljon aikaa ja energiaansa murehtimiseen. He käyvät mielessään yhä uudelleen läpi menneitä kolhujaan ja epäonnistumisiaan, kunnes he masentuvat ja katkeroituvat. Joosefilla olisi ollut kaivoon heittämisen ja orjaksi joutumisen hetkinä tämä polku tarjolla. Sen tien valinneesta Joosefista ei olisi ikinä tullut faaraon uskottua. Hän ei olisi kyennyt pelastamaan nälänhädän kynsistä veljiään ja koko sukuaan.

Liiallinen menneiden murehtiminen ja tulevaisuuden pelkääminen ovat kuin merellä oleva suunnaton lohirysä: mitä pitemmälle sinne ui, sitä perusteellisemmin on satimessa.

Siksi Jeesus antaa kaikille huolien ja murheiden vaivaamille neuvon: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt.6:34)

Menneisyyttä me emme voi muuttaa, mutta katuvalle Jeesus on luvannut antaa synnit anteeksi. Tulevaisuudesta me emme voi tietää mitään varmaa. Me voimme silti luottaa siihen, että tapahtuipa meille mitä tahansa, Jeesuksen tähden Jumala on luvannut pitää meistä huolen.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus rohkaisee meitä sanoen:
”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16:33)

Rakas ystävä, riittää kun Jeesuksen ohjetta noudattaen ja Jumalan lupauksiin luottaen keskitymme elämään tätä Jumalan meille antamaa armon päivää.

Siunausta elämääsi, kalliisti lunastettu ystäväni!