Patmos Jumalan Maan sydänalueilla

Rabbi Moshe Goldsmith, tuolloin myös Itamarin pormestarin virkaa hoitanut, ja vaimonsa Leah päättivät pyytää apua lapsille ja nuorille, jotka jäivät elämään terrori-iskujen haavat sisimmässään.

Patmos osaltaan vastasi, lähtien tukemaan Itamarin yhteisöä.

Nuoret sydämellä

Itamarissa aloitettiin erikoisohjelmat henkisistä traumoista ja niiden takia oppimisvaikeuksista kärsivien nuorten auttamiseksi. Erityisen vaikeaa oli monella murrosikäisellä pojalla motivoitua opiskeluun, maan ”lunastamiseen” kovan työn kautta ja sen puolustamiseen.

Patmos otti avun kohteeksi erityisesti poikien koulun. Vuodesta vuoteen olemme tukeneet nuorten traumaterapiaa, johon kuuluu henkilökohtaisen ja ryhmissä tapahtuvan ohjauksen lisäksi toimintaa eläinten, maanviljelyn ja istutusten kanssa.

Poikien koulu, jota alkuaan pidettiin parakkirakennuksissa, tarvitsi kunnolliset tilat.

Lähdimme mukaan rakennushankkeisiin. Israelin valtio on osallistunut – hallituksesta riippuen – koulun ja muunkin yhteisön kehittämiseen. Pääosa tuesta täytyy kuitenkin tulla lahjoittajilta.

Sanan lupaama siunaus

Vaikka Itamar on joutunut ja joutuu taistelemaan olemassaolonsa puolesta ja yhteisön kasvattaminen on vaatinut kovaa työtä, tänään näemme, miten Jumalan Sanan lupaamat siunaukset kansalle, joka palaa asuttamaan Samarian vuoria, ovat toteutuneet ja edelleen ottavat lisää muotoa.

Muutaman perheen asutuksesta on kasvanut n. 1400 hengen yhteisö kouluineen ja synagogineen.

Karuja, kivisiä rinteitä on muokattu pelloiksi, viinitarhoiksi ja öljypuulehdoiksi. Itamarissa on lampureita ja vuohien kasvattajia ja isoja kanaloita. Meijeritoimintaa ja käsityöpohjaista pienteollisuutta on aloitettu. Ja onpa joukossa hurskas nainen, joka suuressa teltassa suunnittelee ja kutoo lampaanvillasta ja pellavasta temppelikankaita ja pappien vaatteita tulevaa Jerusalemin temppeliä varten.

Koulutukseen panostetaan. Itamarin nuorista tulee eri alojen ammattilaisia. Maanpuolustus on sydämen asia. Koko Israelin puolustus horjuu, ellei Samarian ja Juudean vuorilla – maan selkärangassa – ole asutusta ja niitä sekä koko maata puolustamaan kykeneviä. Itamarin pojat usein jatkavat kaikkien nuorten kohdalle tulevasta armeijapalveluksesta erikoisjoukkoihin.

Koulu lupausten vuorella

Itamar on rakennettu vuorille Sikemin tuntumaan, missä Raamatun mukaan Jumala ilmestyi Aabrahamille luvaten maan, jonka hän näki, hänelle ja hänen jälkeläisilleen (1. Moos. 12:7; 13:14-15).

Rabbi Moshella on tapana viedä Itamariin tulevat ystävät ns. Kolmen meren kukkulalle. Sitä pidetään paikkana, josta käsin Herra kehotti Aabrahamia katsomaan pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Kirkkaana päivänä tuolta vuorenhuipulta voi nähdä lännessä Välimeren, etelässä Kuolleen meren ja pohjoisessa Kinneretin eli Genesaretinjärven.

Vuoren rinteellä, Itamariin laskeuduttaessa, on uusi koulukampus.

Poikien koulussa on jo satoja oppilaita. Koulurakennus on melkein valmis, luokkahuoneet käytössä. Ylimpään kerrokseen ollaan viimeistelemässä isoa Beit Midrashia, joka on erotettu Tooran opiskelua ja rukousta varten.

Suurin osa oppilaista tulee eri Israelin yhteisöistä ja tarvitsee myös asuinpaikan. Heitä varten on rakennettu opiskelija-asuntola.

Näkymät Itamarin koulusta avautuvat Garissimin ja Ebalin – siunauksen ja kirouksen –  vuorille, ja raamatullinen Sikem, nykyisin Nabluksen nimeä kantava arabikaupunki, sijaitsee laaksossa näitten välissä.

Jaakobin matkassa

Leah Goldsmith käsitteli viikon blogissaan alkavan sapatin – vuoden seitsemäs – lukukappaletta ”Vayetze”, ”ja hän lähti” (1. Moos. 28:10 – 32:3).

Lukukappaleessa seurataan Jaakobia, joka joutuu lähtemään tutusta kodistaan kauas Mesopotamiaan enonsa Laabanin luo hänen paluuseensa asti – matkassaan nyt Mesopotamiassa kasvanut perhe.

Omassa elämässään Leah koki nuorena kutsun jättää oma ”telttansa” ja lähteä matkaan. New Yorkin kaupunki vaihtui Itamarin karuihin kukkuloihin.

Rabbien opetuksen mukaan Liiton arkussa säilytettiin kahta liiton taulua ja myös tauluja, jotka Mooses rikkoi. Rabbi Shlomo Carlebach vertasi kahta liiton taulua patriarkkoihin Aabrahamiin ja Iisakiin. Rikottuja tauluja hän vertasi Jaakobiin, jonka elämässä oli paljon taisteluja, ja joka lopulta sai nimen Israel.

Kun Jaakob lähti turvallisesta ympäristöstään, Israelin kansan tarina alkoi. Jaakob vahvistui ja oppi rehellisyyttä eteensä tulleissa koetuksissa. Hän painii enkelin kanssa yön pimeydessä, kun hän valmistautuu ylittämään Jabbokin matkalla kotiin. Hänen lempivaimonsa Raakel ei löydä lepoa Luvatussa maassa. Joosefia Jaakob joutuu kaipaamaan pitkien vuosien ajan. Hänen sydämensä on kuin nuo murretut taulut.  Hänen perheessään tapahtuu ikäviä asioita, kun hän kasvattaa Israelin huonetta. Ismael ja Eesau on erotettu sukulinjasta, ja Israelista on muodostumassa erillinen kansa. Jaakobin pojilla on omat henkilökohtaiset piirteensä ja lahjansa. Kansakunnan kokonaisuutta ollaan muokkaamassa.

Kansakunnan – ja maailman – eheyttämistä

Leah kertoo, miten hän nuorena tyttönä seurasi isäänsä puhujamatkoilla, kun tämä kertoi omaa tarinaansa holokaustin tuhkasta selviämisestä ainoana perheessään. Mitään entisestä ei jäänyt mukaan otettavaksi.

Isän tarina oli raaka ja tuskallinen, mutta siinä hän seisoi vahvana tyttärensä edessä, elävänä todistuksena HaShemin, Israelin Jumalan, pojasta, jota tuli oli polttanut, mutta joka ei tuhoutunut.

Puolan juutalaisuus tuhoutui, mutta se alkoi uudelleen versoa jossakin muualla.

Isän elämän tarinalla on epilogi, jälkinäytös. ”Se olin minä”, kirjoittaa Leah, ”kun minut johdettiin Israeliin.”

”Israelin tarinan palasia kootessani ymmärsin olevani osa sitä.”

Itamarin tarina on osa maailman eheyttämistä, Tikkun olamia, jonka jokainen hurskas juutalainen kokee tehtäväkseen. Israelin maan ennalleen palauttaminen on alkua koko maailman korjaamiselle.

Menoran valo pimeässä

Päättäessään blogia Leah muistutti vielä tänä pimeänä aikana vietettävästä juhlasta, jossa katsellaan temppeliin valoa tuomaan tarkoitettua, kokonaan kullasta taottua Menoraa, seitsenhaaraista lampunjalkaa.

Lampunjalka haaroineen, mantelinkukan muotoisine kupuineen, nuppuineen ja kukkineen muodosti yhden kokonaisuuden. Se oli tehty tarkoin Herran ohjeen mukaan, taottu yhtenä kappaleena.

Yön pimeydessä koko Israelin huone, tuhansine murrettujen sydämien tarinoineen, katsoo tähän yhteen Menoraan, kokien yhdeksi tulemista Maassa, jonka HaShem on sille antanut.

Me, jotka olemme päässeet osallisiksi Herramme Jeesuksen Israelin kanssa tekemästä uudesta liitosta, kuulemme maailman valoksi tulleen Vapahtajamme sanat:

”Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16).

Tämä on tehtävämme, kunnes Israelin huone näkee Hänet, joka lähetettiin ensin kirkkaudeksi Israelille.