Synti Pyhää Henkeä vastaan

Pyhä Raamattu ilmoittaa, että on olemassa erityisen Pyhää Henkeä vastaan kohdistuvan synnin mahdollisuus. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumien luvun 12 jakeet 31–32, luvun 3 jakeet 28–29 ja luvun 12 jae 10 ovat tallettaneet Herran Jeesuksen Kristuksen opetuksen tästä aiheesta:

”Sentähden minä sanon teille: ’Jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta. Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa…Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin; mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin…Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.”

Apostoli Paavali ja apostoli Johannes kirjoittavat Hebrealaiskirjeen luvun 6 jakeissa 4–6, luvun 10 jakeissa 26–27 ja Johanneksen ensimmäisen kirjeen luvun 5 jakeessa 16 seuraavasti:

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät…Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat….Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.”

Näin, edellä lainatusti, Raamattu puhuu synnistä Pyhää Henkeä vastaan.

Kaikenlainen synti kohdistuu kolmiyhteistä Jumalaa ja Hänen lakiaan vastaan, 1. Jh. 3:4, ja on luonteeltaan hengellisesti kuolettavaa ja ansaitsee rangaistuksen. Synnin voi kuitenkin saada Jumalan armosta ja Kristuksen vanhurskauden tähden anteeksi, uskomalla evankeliumin armonlupauksiin. Mutta on kuitenkin olemassa poikkeuksellisen hirvittävä ja anteeksiantamaton synti, joka erityisellä tavalla kohdistuu Pyhää Henkeä vastaan.

Tämän synnin luonne tulee ymmärtää seuraavasti, kuten selittävät tunnustuksellinen luterilainen teologi Franz Pieper Kristillinen dogmatiikka -teoksensa (suom. Heikki Koskenniemi, Sley, 1961, 1946) sivuilla 227–230 ja tunnustuksellinen reformoitu teologi Louis Berkhof Systematic Theology. Complete Edition -teoksensa (Eerdmans, 1996, 1932) sivuilla 252–254.

Synnillä ovat ensinnäkin ainutlaatuisen aikahistorialliset asiayhteytensä.

Poikkeukselliseen syntiin Pyhää Henkeä vastaan syyllistyttiin Kristuksen maan päällä vaeltamisen, ihmeidenteon ja Vanhan testamentin messiaanisten ennustusten täyttymisen aikana, silloisen epäuskoisen ”pahan sukupolven”, Mt. 12:39, 45, saatua vastaansanomattoman ja väkevän Pyhän Hengen todistuksen Kristuksesta. Silloin tämä erityinen todistus tuli torjutuksi ja Beelsebulista eli paholaisesta lähtöisin olevaksi tieten tahtoen väitetyksi, Mt. 12:22–30.

Vastaavanlaisesta tilanteesta on kyse myös Hebrealaiskirjeessä, joka on kirjoitettu heprealaisille eli Juudean ja Jerusalemin juutalaiskristityille, jotka olivat vaarassa langeta takaisin temppelirituaaleihin, jotka vielä tuolloin eli ennen vuotta 70 jKr. olivat toiminnassa. Paavali varoittaa, että mikäli vastoin parempaa tietoa ja voimallisesti koettua Pyhän Hengen todistusta ja valoa tieten tahtoen luopumuksellisesti palataan takaisin Vanhan liiton temppelipalvelukseen eläinuhreineen ja siten hylätään Kristuksen kertakaikkisen ainutlaatuinen ja täytetty uhrityö, syyllistytään syntiin Pyhää Henkeä vastaan ja julki häpäistään Jumalan Poika.

Nämä ainutlaatuisen aikahistorialliset asiayhteydet liittyvät jakeiden Mt. 12:43–45 profetian täyttymiseen vuoden 70 jKr. tapahtumissa eli Jerusalemin ja sen temppelin tuhon vaiheissa. Muilta eli edelleen mahdollisilta osiltaan synnissä Pyhää Henkeä vastaan on kyse seuraavasta.

Kyse on jatkuvan paatuneesta ja loppuun asti kestävästä epäuskosta ja Pyhän Hengen Kristus-todistuksen tieten tahtoisesta hylkäämisestä, impoenitentia finalis, lopullisen ja tahallisen päättäväisestä sekä itsepintaisesta parannuksentekemättömyydestä. Kyse on samalla myös erityisestä synnillisestä pilkkaamisesta, Pyhän Hengen pilkkaamisesta.

Synti kohdistuu sinänsä aina koko Pyhää Kolminaisuutta eli ontologista triniteettiä eli yhtä kolminaista jumalallista olemusta vastaan, mutta erityisellä tavalla ekonomisen triniteetin näkökulmasta eli kolminaisuuden luodussa ajassa ja paikassa eli historiassa suorittaman työn näkökulmasta nimenomaan kolminaisuuden kolmannen persoonan, Pyhän Hengen, työtä vastaan.

Kaikki synnit Pyhää Henkeäkään vastaan eivät ole anteeksiantamattomia, Ef. 4:25–30. Mutta on olemassa erityinen syntisyyden ilmentymä, joka on nimenomaista ja erityistä Pyhän Hengen pilkkaa, joka on anteeksiantamattoman paatunutta ja rappiollista. Kyse on tässä elämässä tehtävissä olevasta synnistä, jonka jälkeen ei ole kääntymisen eikä anteeksisaamisen mahdollisuutta. Kyse on tietoisesta, pahantahtoisesta ja vapaan vakaumuksellisesti tehdystä synnistä.

Tämä synti on luonteeltaan herjaavan pilkkaavaa ja kohdistuu siihen armolliseen todistukseen, jonka Pyhä Henki vastaansanomattomin todistein antaa jumalallisesta totuudesta ja järjestyksestä yleensä ja erityisesti Kristuksesta ja yksin Hänessä olevasta iankaikkisesta pelastuksesta, Jh. 14:16–17, 26–27; Jh. 15:26; 16:12–15. Pyhän Hengen pilkkaan syyllistyttäessä tämän todistuksen jumalallisuus herjaavan vihaisesti kielletään ja syyllistetään pahaksi, se on, paholaisesta peräisin olevaksi valheeksi. Eli Pyhän Hengen Kristus-todistus määritellään tarkoituksellisen tietoisesti huonoksi, epäpyhäksi, pahaksi, paholaismaiseksi.

Tällainen edellyttää, että on kohdattu ja jollakin tasolla koettukin väkevä Pyhän Hengen armonvaikutus, joka on valaissut ymmärtämään Jumalan armoa Kristuksessa ja osoittanut, että Jeesuksen Kristuksen täytyy olla totuus.

Synti Pyhää Henkeä vastaan edellyttää, että kaikesta edellä todetusta huolimatta ja omantunnon todistuksestakin huolimatta ihminen herjaten, pilkaten ja pahantahtoisesti sekä tarkoituksellisesti tahtoo hylätä Pyhän Hengen todistuksen ja leimata sen pahasta lähtöisin olevaksi. Kyse on siis siitä, että ilmeinen jumalallinen totuus julistetaan pilkaten ja herjaavasti valheeksi ja epäpyhäksi epätotuudeksi, pimeydestä lähtöisin olevaksi ja, käänteisesti, todellinen pimeys ja pahuus julistetaan pyhäksi ja totuudelliseksi.

Synnin Pyhää Henkeä vastaan, Pyhän Hengen pilkan, tekee erityiseksi synniksi se, että siinä ei syyllistytä vain Pyhän Hengen persoonan ja Hänessä koko kolmiyhteisen jumalallisen olemuksen pilkkaan sinänsä, vaan Pyhän Hengen ainutlaatuisen todistajanviran, jossa Hän todistaa sekä objektiivisesti että henkilökohtaisen kohtikäyvästi Jumalan kunniasta ja armosta Kristuksessa, herjaamiseen ja pilkkaamiseen. Samalla syyllistytään täydelliseen välinpitämättömyyteen omasta iankaikkisuuskohtalosta.

Edellä luonnehdittuun tapaan selittävät Pieper ja Berkhof syntiä Pyhää Henkeä vastaan.

Tämä synti kumpuaa tietoisen tarkoituksellisesta kolmiyhteisen Jumalan ja Hänen jumalallisten säädöstensä ja asetustensa vihaamisesta. Tämä viha, pilkanteko ja herjaaminen kohdistuu Jumalaan paitsi armollisena Isänä Kristuksessa myös Luojana ja luodun järjestyksen määrääjänä ja asettajana, Rm. 1:18–32. Kyse on vihasta jumalallista järjestystä, pyhää järjestystä, hierarkiaa, kohtaan. Kyse on myös vihasta luontoa ja sen mukaista järjestystä ja päämäärähakuisuutta kohtaan, luonnollisuuteen ja luonnollisia rajoja kohtaan suuntautuvasta vihasta ja kapinasta.

Synti yleensä ja synti Pyhää Henkeä vastaan erityisesti on ylpeää hybristä ja kapinaa hierarkiaa vastaan. On syytä muistaa, että Kristus on sekä luomisen että lunastuksen Välimies, Kol. 1:14. Näin ollen Pyhä Henki todistaa Hänestä molempina. Ja silloin on niin, että myös luonnollisuuteen ja sen mukaiseen järjestykseen, joka sekin pysyy loppuviimeiseksi yllä Kristuksessa Jeesuksessa, jossa ”pysyy kaikki voimassa”, Kol. 1:17, kohdistuva viha ja herja kohdistuu etenkin Kristukseen ja siihen todistukseen, jonka Pyhä Henki tarjoaa Kristuksesta.

Pane merkille, että Raamatussa viitataan erityiseen luonnottomuussyntiin ja sen ainutlaatuiseen ja lopullisen anteeksiantamattomaan rangaistukseen. Jakeet 2. Pt. 2:4 ja Juuda 6–7 viittaavat langenneisiin ja kapinallisiin enkeleihin, jotka ”jättivät oman asumuksensa…harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin…”. Näissä on kyse tietyistä langenneista enkeleistä, jotka joskus muinaisuudessa, ennen vedenpaisumustuomiota, tekivät jotain niin poikkeuksellisen luonnotonta syntiä, että sen seurauksena joutuivat syvimpään tuonelaan, Tartarukseen, kokemaan rangaistustaan. Näiden synti oli jotain hirvittävää ja luonnotonta, olemuksellisen pysyvien rajojen tieten tahtoista ylittämistä, Jumalan luomisessa asettaman luonnon, jonka hyvyydestä Pyhä Henki todistaa, vastaisuudesta, luonnottomuussynnistä.

Kyse oli siitä, mistä jakeet 1. Ms. 6:2, 4 kertovat eli ”Jumalan poikien”, langenneiden kapinallisten enkeliolentojen, tavalla tai toisella toteuttamasta ”yhtymisestä ihmisten tyttäriin” ja jälkeläisten, ”jättiläisten”, 4. Ms. 13:34, hankkimisesta näiden kanssa eli jonkinlaisesta ihmisen geneettisestä manipulaatiohankkeesta.

Jakeissa 1. Pt. 3:18–20 mainitut ”vankeudessa olevat henget” eivät ole ihmisiä, vaan vankeudessa olevia langenneita enkeleitä, joille Jeesus saarnasi. Saarna ei ollut evankeliumia, vaan voitonsanomaa Jeesuksen ristinvoitosta ja saatanallisten voimien lopullisesta tuhosta ja häviöstä. Juuri tästä syystä Jeesus ”astui alas helvettiin”, descendit ad inferna, kuten Apostolinen uskontunnustus tunnustaa. Ja huomaa: kaikenlainen JDS-oppi on täyttä harhaa ja eksymystä. Jeesus ei kärsinyt helvetissä tai tuonelassa mitään hengellistä kuolemaa eikä kamppaillut siellä saatanaa vastaan eikä uudestisyntynyt siellä. Tällä meidän aikanamme kehitetyllä harhaopilla ei ole mitään tekemistä Apostolisen uskontunnustuksen tuonelaan tai helvettiin alas astumisen kohdan kanssa.

Jeesus saarnasi ja julisti ristillä suvereenisti ja lopullisesti saavuttamaansa voittoa. Tuonelaan astuminen oli Kristuksen korotuksen tilan ensimmäinen vaihe. Etenkin jakeen Kol. 2:15 valossa on varsin ymmärrettävää, että Jeesus saarnasi ratkaisevaa voitonsanomaa ensin juuri niille vankeusrangaistuksessa oleville langenneille enkeleille, jotka aikoinaan olivat kapinallisessa ylimielisyydessään syyllistyneet poikkeuksellisen anteeksiantamattomaan luonnottomuussyntiin.

Toinen merkille pantava Raamatussa ilmoitettu poikkeuksellisen jumalaton rajojen- ja ihmisyydenylityshanke siitä koituneine rangaistuksineen on Baabelin tornin rakentaminen ja ihmisen pyrkimys Jumalaksi, 1. Ms. 11:1, 4–6, sekä tämän hankkeen pysähtyminen Jumalan erityiseen asioihin puuttumiseen. Kyse oli ihmisyyden ylitysyrityksestä ja rajattomasta ykseyseetoksesta.

Näin siis raamatullinen ilmoitus näistä erikoisen jumalattomista hankkeista, jotka kohdistuivat selkeän tietoisesti ja julkeasti sitä todistusta vastaan, jonka Pyhä Henki antaa Jumalan hyvistä luomisjärjestyksistä. Näissä hankkeissa on ollut kyse vihasta jumalallista järjestystä, pyhää järjestystä, hierarkiaa, kohtaan. Kyse on ollut vihasta luontoa ja sen mukaista järjestystä ja päämäärähakuisuutta kohtaan, luonnollisuuteen ja luonnollisia rajoja kohtaan suuntautuvasta vihasta ja kapinasta, jossa on syyllistytty anteeksiantamattomaan syntiin.

Miten tämä ilmoitus liittyy omaan aikaamme?

Vertaa edellä viitattuja raamatullisen ilmoituksen kuvaamia hankkeita tämän päivän sateenkaari- ja gender-ideologiaan ja sen edustamaan ihmisyyden biologisten rajojen ja olemuksen tyhjäksi tekemisen ja ylittämisen hankkeeseen. Tässäkin on jälleen kyse luonnottomuushankkeesta.

Vertaa edellä viitattuja hankkeita myös tämän päivän transhumanismiin ja Great Reset -hankkeeseen, jonka ytimessä on transhumanistinen eetos. Transhumanismi on kokonaisvaltainen ihmisyyden ja ihmisyyden biologisten ja olemuksellisten rajojen ylityshanke, ihmisolemuksen kokonaisvaltainen lakkauttamishanke. Transhumanismi pyrkii tekemään lopullisesti tyhjäksi luonnon ja luonnollisuuden ja pyrkii ylittämään ne. Transhumanismi pyrkii ihmisen muuttamiseen ja tekemiseen kuolemattomaksi eli toisin sanoen Jumalaksi.

Transhumanismi on todellisuudessa vanhaa alkemiaa futurologisen teknologian kaavussa, ihmisyyden muokkaamishanke, 1. Ms. 6:2, 4:n hankkeeseen tavallaan verrattavasti:

”Transhumanistit tukevat yleisesti nousevia teknologioita, joista monet ovat kiistanalaisia, kuten nanoteknologia, bioteknologia, informaatioteknologia, kognitiivinen tiede, kryoniikka ja hypoteettiset tulevaisuuden teknologiat kuten ihmistä laajempaan ajatteluun pystyvä tekoäly ja mielen siirto. Transhumanismin visiot perustavanlaatuisesti muuttuvasta ihmisyydestä ovat keränneet paljon kannatusta ja arvostelua useista eri näkökulmista…”

Transhumanismin mukaan ihmisen on tultava itse omaksi Jumalakseen. Jumalaa ei ole, mutta Jumala alkaa olla, kun saavutetaan yli-inhimilliseen tekoälyyn perustuva singulariteetti, kuten esimerkiksi Ray Kurzweil on kaavaillut. Tällaisissa kaavailuissa ja hankkeissa tullaan kuitenkin jo varsin lähelle niitä pyrkimyksiä, jotka alkujaan innoittivat ihmistä syntiinlankeemukseen, kuten 1. Ms. 3:1–7 ilmoittaa:

”Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ’Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’? Niin vaimo vastasi käärmeelle: ’Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.’ Niin käärme sanoi vaimolle: ’Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan’. Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät…”

Tämän päivän pyrinnöistä etenkin gender-ideologia ja Great Reset -henkinen transhumanistinen ideologia, jotka ovat ytimiltään uskonnollisia eetoksia, kumpuavat paitsi alkutilan syntiinlankeemukseen johtaneista harhauskomuksista ja viettelyksistä myös raamatullisen historian kuvaamista luonnottomuussyntisistä ja ihmisyyden rajojen ylittämiseen pyrkivistä haluista ja tavoitteenasetteluista.

Teologisesti on merkille pantavaa, että Pyhän Hengen päätyö ekonomisen triniteetin näkökulmasta tarkasteltuna on todistaa Kristuksesta ja Hänen kunniastaan ja armostaan. Näin ollen Pyhä Henki todistaa myös Kristuksen kunniasta luomakunnan sekä sen hierarkkisten järjestysten ja rajojen Luojana ja Herrana, koska Rm. 1:19 toteaa:

”…sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseään puolustaa…” ja koska jakeet Kol. 1:14–17 ilmoittavat Kristuksesta:

”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja Hän on näkymättömän Jumalan kuva…Sillä Hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja Hänessä pysyy kaikki voimassa.”

Näin ollen, teologisesta näkökulmasta tarkasteltuna ja etenkin Pyhää Henkeä vastaan tehtävissä olevan synnin näkökulmasta tarkasteltuna tämän päivän gender-ideologinen uususkonnollisuus ja transhumanistinen uususkonnollisuus ja niihin suostuminen paitsi henkilökohtaisesti myös juridisen yhteiskunnallisesti ovat varsin vakavia asioita.

Pyhä Henkihän todistaa jatkuvasti kaiken sellaisen Kristukseen perustuvan kuten erityisesti Jumalan kuvaksi miehenä ja naisena luodun biologisen ja luonnollisen ihmisyyden puolesta, jota monet gender-ideologian kannattajat ja transhumanistit käytännössä varsin rankasti herjaavat, vihaavat, pitävät pahana ja huonona ja jonka haluavat ylittää ja muuttaa kokonaan joksikin toisiksi. Siitä huolimatta, että he kuten kaikki muutkin joutuvat tunnustamaan luomakunnan ja ihmisyyden lähtökohtaisen olemuksellisuuden ja rajallisuuden, he silti julistavat, että ”mikään ei ole mitään varten” ja että ihminen voi ja hänen tulee rakentaa teknologian avulla itsestään iankaikkinen Jumala.

Tällainen asennoituminen tulee jo vaarallisen lähelle sitä tietoista, pahantahtoista ja vapaan vakaumuksellisesta tahdosta tehtyä syntiä, joka tunnetaan syntinä Pyhää Henkeä vastaan. Tämä synti on siis luonteeltaan vakaumuksellisen herjaavaa ja pilkkaavaa ja kohdistuu siihen armolliseen todistukseen, jonka Pyhä Henki vastaansanomattomin todistein antaa Kristuksesta ja yksin Hänessä olevasta iankaikkisesta pelastuksesta sekä siitä, että Hän, Kristus, kolmiyhteisen jumaluuden toinen persoona, on myös Luojana vastuussa luomakunnan ja ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta ja tarkoituksesta.

Pyhän Hengen pilkkaan syyllistyttäessä tämän todistuksen jumalallisuus herjaavan vihaisesti kielletään ja syyllistetään pahaksi, eli Pyhän Hengen Kristus-todistus määritellään tarkoituksellisen tietoisesti epäpyhäksi, pahaksi, siis paholaismaiseksi. Kyse on tässä elämässä tehtävissä olevasta synnistä, jonka jälkeen ei ole kääntymisen eikä anteeksisaamisen mahdollisuutta. Tämä tekee käsillä olevan teologisen pohdinnan ja sen liittymäkohtien näkemisen omassa ajassamme erittäin vakavaksi.

Tästä vakavuudesta tulisi olla selvillä yhtä hyvin hengellisen regimentin alueella kuin maallisen, yhteiskunnallisen, regimentin alueellakin. Näissä asioissa eksyminen on tuhoisaa. Tieten tahtoen, pilkkaavan herjaavasti ja lopullisen sitoutuneesti tapahtuva Pyhän Hengen Kristus-todistuksen hylkääminen on yhtä tuhoisaa sekä luomisen että lunastuksen uskonkappaleen kohdalla.

Nyt jos koskaan aikamme virtauksia, oman aikamme ”aikain merkkejä”, on osattava arvioida ja ymmärtää raamatullisen klassisen kristillisen teologian näkökulmasta.

On syytä rukoilla ja toivoa, että omassa ajassamme voisi kuitenkin, kaikesta huolimatta, toteutua sekä hengellisen että maallisen regimentin alalla se, minkä Paavali lausuu jakeessa Heb. 6:9:

”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi – vaikka puhummekin näin.”