Haluammeko me tarpeeksi

Eräänä päivänä Sokrateen luo saapui ylpeä ja omasta arvostaan hyvin tietoinen nuorukainen, ilmetty oman aikansa juppi.

”Korkeasti kunnioitettu, arvostettu ja ylistetty Sokrates, tulin oppimaan teiltä tietoa”, nuori mies aloitti.

Sokrates tunnisti heti omahyväisen pyrkyrin. Sanomatta mitään hän viittasi nuorukaista seuraamaan itseään. Kun he saapuivat rantaan, Sokrates johdatti nuorukaisen veteen niin syvälle, että vettä oli rinnan korkeudelle saakka. Sitten Sokrates kysyi: ”Nuorimies, mitä sinä haluat?”

”Tietoa, oi viisas Sokrates”, nuorukainen vastasi hymyillen.

Sokrates painoi nuorukaisen pään veden alle. Kun oli kulunut noin kolmekymmentä sekuntia, Sokrates antoi nuorukaisen nostaa päänsä pinnalle ja kysyi: ”Nuorimies, mitä sinä haluat?”

”Viisautta, korkeasti kunnioitettu Sokrates!” vastasi nuorukainen pärskien ja huohottaen.

Sokrates painoi nuorukaisen toistamiseen veden alle. Kun aikaa oli kulunut noin neljäkymmentä sekuntia, Sokrates päästi nuorukaisen pään pinnan yläpuolelle ja kysyi: ”Nuorimies, mitä sinä haluat?”

Raskaasti huohottaen vettä pärskien nuorukainen sai vaivoin vastatuksi: ”Tietoa ja viisautta, kunnioitettu ja kaikkitietävä Sokrates!”

Sokrates painoi nuorukaisen kolmannen kerran veden alle. Kun aikaa oli kulunut noin viisikymmentä sekuntia, Sokrates salli nuorukaisen nousta pinnan yläpuolelle ja kysyi: ”Nuorimies, mitä sinä haluat?”

”Ilmaa!” nuorukainen parkaisi. ”Minä tarvitsen ilmaa!”

”Vasta sitten kun haluat tietoa yhtä kiihkeästi kuin nyt haluat ilmaa, sinusta voi tulla oppinut ja viisas”, Sokrates vastasi.

Mitä sinä kaipaat ja etsit kaikkein kiihkeimmin?

Raamatusta löytyy kertomuksia siitä, miten kiihkeästi ihminen voi janota yhteyttä Jumalaan. Sairauden runnellessa ja kuoleman uhatessa kärsivää ja peloissaan olevaa ei lohduta se, että hän tietää Jumalan luoneen kaiken tai uskoo Jumalan olevan jossain katseemme tavoittamattomissa.

Psalmin 142 kirjoittaja kertoo oman kaipuunsa kohteen: ”Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala.” (Psalmi 42:2)

Kuningas Daavid kirjoittaa Psalmissa 143: ”Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.” (Psalmi 143:6)

Kiihkeä kaipaus on väkevästi läsnä myös Uuden testamentin teksteissä. Jeesuksen luo apua hakemaan tulleiden ihmisten pyynnöissä on samanlaista kiihkeyttä kuin psalmien teksteissä.

Ajattele, miten valtava paine tarvittiin, että synagogan esimies heittäytyi kiertelevän rabbin jalkoihin.  Paikalla olleeseen väkijoukkoon kuului varmasti myös hänen synagogansa jäseniä ja ehkäpä myös hänen työtovereitaan. Siitä piittaamatta tämä kunnioitettu hengellinen johtaja maassa maaten aneli Jeesusta parantamaan hänen kuolemaisillaan olevan tyttärensä. (Mark.5:21-23)

Tai miten valtava hätä olikaan halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen luo tuoneella neljällä miehellä. Kun suunnaton väkijoukko tukki heiltä tien ovelle, he omistajan mielipidettä kyselemättä purkivat talosta katon ja laskivat ystävänsä aukosta Jeesuksen luo. (Mark.2:1-4)

Tai miten valtavasti rohkeutta ja päättäväisyyttä vaadittiin kanaanilaiselta naiselta, joka paheksuvista katseista ja estelyistä piittaamatta tunki itsensä väkisin Jeesuksen lähelle voidakseen pyytää häntä vapauttamaan tyttärensä pahojen henkien otteesta. (Matt.15:21-28)

En tiedä, miten vahva sinun uskosi on ja miten kiihkeästi kaipaat päästä lähemmäksi Jeesusta. Itse joudun kuitenkin usein nöyrästi polvistumaan pahojen henkien riivaaman pojan isän viereen ja hänen laillaan parkaisemaan Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Meidän uskossamme heikkojen ja horjuvien lohdutukseksi Jeesus ei torjunut tuon isän pyyntöä vaan paransi pojan.

Luotetaan, ystävät, siihen, että Jeesus ei auta eikä pelasta meitä uskomme määrän perusteella. Iloitaan ja kiitetään siitä, että hän tekee sen yksinomaan suuren armonsa ja rakkautensa tähden.

Siunausta ja luottamusta päivääsi, Jeesukselle rakas ystäväni!